Hyväksytty rantakunnan ylimääräisessä kokouksessa 11.09.1993

1 §

Rantakunnan nimi on Byön rantakunta - Byö strandlag ja sen kotipaikka on Hangon kaupunki

2 §

Byön rantakunnan osakkaita ovat ne henkilöt tai yhteisöt, jotka omistavat rakennuspaikan tai -paikkoja Byön rantakaava-alueella.

3 §

Rantakunnan tarkoituksena on Byön rantakaava-alueen yhteiskäyttöalueita koskevien asioiden hoito sekä toimia muutenkin rantakunnan osakkaiden yhteenliittymänä.

4 §

Rantakunta toimii rantakaavan toteuttamiseksi ottaen huomioon rakennuslain ja yksityistielain säädökset, rantakaavamääräykset sekä rantakaavatoimituksen päätökset. Sen mukaisesti se huolehtii, että jo rakennettujen tai myöhemmin rakennettavien teiden, venelaitureiden paikoitusalueiden, puisto-, liikunta- ja leikkialueiden, uimarantojen, saunojen, kaivojen ym. laitteiden ja rakennelmien rakentaminen ja käyttö tapahtuu järjestetysti. Se huolehtii myös siitä, että rantakaava-alueen pysyvyys ja viihtyisyys turvataan.

5 §

Rantakunnan asioita hoitaa hoitokunta, johon kuuluu kolme jäsentä sekä kullekin varajäsen. Varajäsenellä on läsnäolo- ja puheoikeus hoitokunnan kokouksissa. Hoitokunnan jäsenet valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Hoitokunta valitsee varsinaisista jäsenistään puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Rahastonhoitaja ja sihteeri voidaan valita hoitokunnan ulkopuolisistakin jäsenistä. Hoitokunta kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Hoitokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä kaksi jäsentä tai varajäsentä on paikalla. Mikäli asian käsittelyssä ilmenee erimielisyyttä, tulee hoitokunnan päätökseksi se mielipide, jota enemmistö on kannattanut.

6 §

Kunkin yhteiskäyttöalueen (osa-alueen) rantaoikeustonttien omistajat valitsevat keskuudestaan kolmejäsenisen korttelitoimikunnan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Korttelitoimikunta huolehtii ja vastaa osa-alueen edellä mainittujen rantaoikeustonttien omistajien päättämästä, heidän yhteiskäyttöönsä tarkoitetusta rakentamisesta ja rakennettujen laitteiden kuten laitureiden, kaivojen, uimapaikkojen, leikkipaikkojen, venevalkamien yms. käytöstä ja kunnossapidosta. Kustannukset tästä aiheutuvista kuluista jakaa korttelitoimikunta edunsaajien kesken. Rakentamiseen tarvitaan hoitokunnan hyväksyminen. Korttelitoimikunta tekee rakennettavista laitteista ja rakennelmista tai muista laajoista töistä esityksen hoitokunnalle hyvissä ajoin ennen rakentamista. Mikäli rakentaminen edellyttää myös rakennuslain tai muun lupamenettelyn, kortteliryhmän rantaosakkaat tekevät lupahakemuksen säädetyssä järjestyksessä. Asianomaiset rantaoikeustonttien omistajat vastaavat heidän hyväkseen tehtävästä rakentamisesta huolehtimalla hankinnoista, rakentamisesta tai rakennuttamisesta. Rantakunnan talousarviossa ja kirjanpidossa käsitellään ainoastaan sitä rakentamista ja kunnossapitoa, joka palvelee kaikkia rantaosakkaita.

7 §

Rantakunnan vuosikokous pidetään heinäkuun loppuun mennessä. Siinä käsitellään seuraavat asiat:

  1. Esitellään rantakunnan vuosikertomus, tilit sekä tilintarkastajien lausunto.
  2. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hoitokunnalle tai niistä toimenpiteistä, joihin rantakunnan asioiden hoito ja tilintarkastajien lausunto antavat aihetta.
  3. Vahvistetaan talousarvio ja toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle.
  4. Päätetään hoitokunnan ehdotuksen pohjalta vuosimaksujen suuruus. Maksuperusteena on perusmaksu rantakunnan yleisten asioiden hoitoa varten, jonka kaikki rantakunnan osakkaat maksavat sekä hoitomaksu, jonka perusteena on rantaosakkaan saama hyöty kaikille rantaosakkaille tarkoitetusta yhteiskäyttöalueen - venesatama ja paikoitusalue - laitteista ja järjestetyistä palveluista.
  5. Päätetään mahdollisen rahalainan ottamisesta.
  6. Päätetään hoitokunnan jäsenten, tilintarkastajien ja muiden toimihenkilöiden palkkioista ja kulukorvauksista.
  7. Valitaan hoitokunnan jäsenet ja varajäsenet.
  8. Valitaan kaksi tilintarkastajaa.
  9. Käsitellään muut hoitokunnan tai rantakunnan osakkaiden esittämät asiat sekä muut kokouskutsussa mahdollisesti mainitut asiat, jotka lain tai rantakunnan sääntöjen mukaan kuuluvat rantakunnan päätettäviin asioihin.

8 §

Ylimääräinen rantakunnan kokous voidaan kutsua koolle hoitokunnan katsoessa sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenen rantakunnan osakasta sitä kirjallisesti pyytää hoitokunnalta.

9 §

Rantakunnan kokous kutsutaan koolle ilmoittamalla siitä vähintään kaksi viikkoa aikaisemmin rantakunnan mantereella olevalla ilmoitustaululla ja kullekin rantaosakkaalle erikseen postin kuljetettavaksi jätetyllä tai muuten toimitetulla kirjeellä.

10 §

Rantakunnan kokouksessa äänestettäessä on kullakin osakkaalla yksi ääni omistamaansa rakennuspaikkaa kohti. Äänten mennessä tasan, ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni.

11 §

Rantakunnan toiminta- ja tilikausi on yksi vuosi, joka alkaa huhtikuun 1. päivänä. Tilinpäätös ja vuosikertomus on toukokuun 15. päivään mennessä annettava tilintarkastajille. Nämä ovat velvollisia ennen kesäkuun 1. päivää antamaan hoitokunnalle kirjallisen, vuosikokoukselle osoitetun kertomuksen hoitokunnan hallinnon ja tilien tarkastuksesta.

12 §

Rantakunnan nimen ovat oikeutettuja kirjoittamaan kaksi hoitokunnan varsinaista jäsentä yhdessä.

13 §

Vuosikokouksen yhteydessä on ilmoitettava ehdotus kullekin rantakunnan osakkaalle tulevista vuosimaksuista. Vuosikokouksen hyväksymä maksu ilmoitetaan osakkaille pankkisiirtolomakkeella.

14 §

Suorittamatta olevat rantakunnalle tulevat maksut ja niiden korot saadaan ottaa siitä kiinteistöstä, johon ne kohdistuvat, samalla etuoikeudella kuin kiinteistöistä menevistä julkisoikeudellisista saatavista on säädetty (YTL 78 §).

15 §

Rantakunnan hoitokunnan tehtävät ovat:

  1. Käyttää rantakunnan puolesta puhevaltaa tuomioistuimissa tai viranomaisen luona sekä muutenkin edustaa rantakuntaa.
  2. Pitää tiliä tuloista, menoista ja varoista sekä esittää tarkastettavaksi tilitys edelliseltä varainhoitovuodelta.
  3. Valmistaa ehdotus rantakunnan toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi seuraavalle varainhoitovuodelle.
  4. Laatia luettelo kunkin rantaosakkaan suoritettavaksi tulevista maksuista sekä huolehtia niiden perimisestä sekä huolehtia muutenkin varainhoidosta.
  5. Yhteiskäyttöalueiden käytön järjestäminen sekä vene- ja autopaikkojen järjestäminen mantereella (venesatama- ja paikoitusalue).
  6. Rantakaavamääräysten toteuttamisen valvonta rakentamisen, viemäröinnin, lisärakennusten ja puistoalueiden puuston sekä muiden samankaltaisten seikkojen suhteen.
  7. Rantakunnan tekemien muiden päätösten toteuttaminen.